Yhteiskunnallisesta oppimisesta

 

Elinikäinen oppiminen, käyttäjälähtöisyys, luovuus ja innovaatiot ovat nykypäivän iskusanoja. Ne ylistävät koulutusta yhteiskunnan veturina ja heijastavat laajempaa siirtymää teollisuusyhteiskunnasta tieto- ja osaamisyhteiskuntaan. Tiedosta on tulossa luonnonvarojen ja pääoman rinnalle yhä merkittävämpi tuotannontekijä, sillä valtioiden kilpailukyky riippuu kaiken aikaa enemmän niiden koulutus- ja osaamistasosta.

Samaan aikaan kun oppimista ylistetään, olemassa olevat viralliset koulutusjärjestelmät näyttävät vastaavan yhä huonommin yhteiskunnan tarpeisiin. Ratkaisuksi kaavaillaan koulutusjärjestelmän läpikotaisempaa yritysmuotoistamista. Yhtäältä tämä tarkoittaa painetta koulutuksen ja tutkintojen maksullistamiseen, toisaalta se johtaa koulutustarjonnan yksipuolistumiseen. Kokeilemisen ja yhdessä tekemisen sijaan päätöksentekoa ja koulutuksen resursointia ohjaa oppimisen taloudellinen hyödynnettävyys. Kärjistäen koulutusuudistusta ajavien innovaatiovisionäärien missiona on etsiä lastentarhasta lähtien tapoja hyödyntää ihmisten spontaanisti syntyvää luovuutta siten, että yhteistyön hedelmät voidaan yksityistää ja tekijät kilpailuttaa keskenään “yrittäjinä”.

Koulutusinstituutioiden itsestäänselvä asema laadukkaimman tiedon tuottajina ja sen välittäjinä on kyseenalaistunut. Instituutioiden pysyvä pulma koulutusasteesta riippumatta on, kyetäänkö niiden puitteissa järjestämään vapaaseen vuorovaikutukseen perustuvaa oppimista vai ei. Nykytilanteessa, jossa ihmiset asetetaan yhä useammin toisiaan vastaan ja kilpailemaan keskenään, tällaista vuorovaikutusta ei tapahdu. Pitkässä juoksussa tämä tarkoittaa koulutuksen ja tutkimustiedon laadulla uhkapelaamista.

Oppimista tehostettaessa unohdetaankin yleensä se, että epämuodollisissa tilanteissa ja instituutioiden ulkopuolella tapahtuva oppiminen koetaan monesti kaikkein merkityksellimpänä ja syvimpänä oppimisena.

Mikäli koulutuksen tulevaisuus on yritysmuotoinen, ei ole ihme, että oppimistoiminta pakenee instituutioista yhteiskuntaan. Se siirtyy tietoverkkoihin, sosiaalisiin medioihin, sosiaalikeskuksiin, kuppiloihin ja lukupiireihin. Tuoreimpana esimerkkinä tästä on yliopistojen liepeillä virinnyt lukupiiri-innostus, joka on pelkkien opintopiirien lisäksi poikinut kriittisiä ja vasemmistolaisia seminaareja, artikkeleita ja yhteiskunnallisia keskustelutilaisuuksia akatemian ulkopuolella.

Omaehtoista vertaisoppimista tarvitaan etenkin silloin, kun tarkastellaan yhteiskuntaa kriittisesti. Työväenliikkeen historian lisäksi tästä todistavat monet uudemmat yhteiskunnalliset liikkeet – tähän perustuu myös nykyinen yhteiskunnallinen opisto.

Yhteiskunnallisen opiston tehtävä on puitteistaa avointa ja kriittistä oppimistoimintaa tuomalla yhteen ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita ottamaan selvää yhteiskunnallisista kysymyksistä. Yhteiskunnallinen opisto lähtee siitä, että kriittisyys on osa arkielämää eikä korkeakoulujen yksinoikeus.

Kansan sivistystyön liiton resursoima yhteiskunnallinen opisto on toiminut Helsingissä jo vuodesta 1962. Tampereelle se levisi uusvasemmistolaisen liikehdinnän nousun vanavedessä syksyllä 2009 ja heti keväällä 2010 vuorossa oli Jyväskylä. Opiston perustaminen linkittyy molemmissa kaupungeissa yliopisto- ja kaupunkiprotestien pyrkimykseen avautua kohti yhteiskuntaa.

Jyväskylän yhteiskunnallinen opisto järjesti aluksi ajankohtaisiin lähiseutua koskeviin aiheisiin pureutuvia keskustelutilaisuuksia. Tilaisuudet pyritään nauhoittamaan oppimateriaaliksi verkkoon. Myöhemmin toimintaa on laajennettu myös kursseiksi, opintopiireiksi ja erilaisiksi työpajoiksi osallistujien mielenkiinnon ja toiveiden mukaisesti.

Tampereella yhteiskunnallisen opiston toiminta käynnistyi ajankohtaisia, paikallisia ja yhteiskunnallisia aiheita käsittelevällä keskustelusarjalla. Kaikkiaan kuudessa tilaisuudessa käsiteltiin esimerkiksi työn ja työelämän epävarmuutta, kuntatalouden tulevaisuudennäkymiä, vihreää kapitalismia, yhteiskuntaluokkia, populismia, uutta vasemmistoa sekä maailman muuttamiseen liittyviä ongelmia.

Opisto jatkaa keskustelutilaisuuksien sarjaa uusilla aiheilla, mutta tarkoituksena on Tampereellakin aloittaa varsinainen opetuksellinen toiminta kurssien ja opintopiirien muodossa. Tähänastiset keskustelutilaisuudet pyrittiin pitämään mahdollisimman keskustelevina ja yleisön mielipiteet huomioonottavina, minkä johdosta ne onnistuivatkin tavoitteessaan virittää yhteiskunnallista keskustelua. Tulevina haasteina on tämän kritiikin ylläpitäminen ja levittäminen syvemmälle yhteiskuntaan.

Molemmissa kaupungeissa on selvästi olemassa sekä kiinnostus että tarve ajankohtaiselle, kriittiselle ja vapaamuotoiselle oppimiselle. Yhteiskunnallisen opisto pyrkii sekä luomaan uutta oppimistoimintaa että verkostoimaan jo olemassa olevia vertaisoppimisen muotoja keskenään. Juuri moninaisen osallistujakunnan tavoittaminen on ehtona sille, että yhteiskunnallisen opiston toimintamuodoksi vakiintuu kriittinen ja laajeneva dialogi.

Joel Kaitila, Antti Ronkainen & Tero Toivanen

Alkuperäinen kirjoitus on kokonaisuudessaan ilmestynyt alunperin Kantissa (1/2010).

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s